Tässä ovat Suomen viisuehdokkaat

Euroviisut · Stara.fi

Yleisradio on juuri julkaissut Suomen ehdokkaat Euroviisuedustajiksi. Yhtiö on kutsunut 12 artistia ja yhtyettä kisaamaan Suomen edustuspaikasta Helsingissä järjestettäviin vuoden 2007 Eurovision laulukilpailuihin.

Lordin manttelinperijäksi pyrkivät esimerkiksi Idols-voittaja Hanna Pakarinen, iskelmäveteraani Jukka Kuoppamäki, laulavan mallin yhtye Humane ja rock-suosikki Lovex. Konemusiikkia viisukarsinnoissa edustaa Beats And Styles. Lisäksi viisupaikasta kisaavat Jani & Jetsetters, Jann Wilde & Rose Avenue, Johanna Kurkela, Katra, Laura ja Thunderstone. Jostain syystä mukana on myös viime vuonna karsinnoissa nähty Kentala.

Yleisradion mukaan kutsuartistit on valittu levy-yhtiöiden ja artistien kanssa käytyjen neuvottelujen perusteella. Kappaleiden nimet ja tekijät julkaistaan tammikuun alussa. Suomen viisukarsinnat käynnistyvät 20. tammikuuta, ja Suomen karsinnan finaali kisataan 17. helmikuuta.

Jokaisessa alkukarsinnassa on mukana kolme kutsuartistia, joista kukin esittää kaksi sävelmää. Toinen kappaleista selviytyy jatkoon puhelin- ja tekstiviestiäänestyksen perusteella. Alkukarsintavaiheessa vastakkain ovat siten kunkin kutsuartistin esittämät kaksi sävelmäehdokasta, eivät vielä artistit keskenään.

Yleisradio järjestää vuoden 2007 Eurovision laulukilpailut Helsingissä. Semifinaali on torstaina 10. toukokuuta ja finaali lauantaina 12. toukokuuta.

Uusimmat