Borat pahoinpideltiin kadulla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman elokuvalistojen kärjessä elokuvallaan jo pari viikkoa keikkunut fiktiohahmo Borat pahoinpideltiin, kun hän oli poistumassa televisio-ohjelman nauhoituksista New Yorkissa. Boratin esittäjä, Sacha Baron Cohen, oli poistumassa Saturday Night Live -ohjelman studiolta, kun hän päätti hauskuttaa ohikulkijoita Boratin hahmollaan.

Boratin vitsailu ei ollut kuitenkaan kaikkien mielestä hauskaa, ja Cohen joutui ohikulkijan pahoinpitelemäksi. Borat tarjoutui ostamaan miehen vaatteet ja harrastamaan seksiä niiden kanssa. Tämän jälkeen mies ohjasi nyrkkinsä suurehkolla nopeudella useita kertoja Boratin kasvoihin.

Koomikko Sacha Baron Cohen piti roolinsa yllä, ja Borat huusi apua miehen hakatessa häntä kasvoihin. Lopulta Cohenin kanssa liikkeellä ollut näyttelijä Hugh Laurie pelasti koomikon pahemmalta selkäsaunalta.

– Sasha ei voinut vastustaa Boratina esiintymistä, mutta hän valitsi väärän henkilön. Kaveri ehkä luuli, että oli joutunut jonkun hullun kohteeksi. Sasha saa olla onnekas, ettei hänelle käynyt pahemmin, Cohenin ystävä kertoi The Sun -lehdelle.

Borat –elokuvasta on kovaa vauhtia nousemassa maailmanhistorian eniten tuottanut komedia. Samaan aikaan romanialainen Glodin kylä, jossa elokuvaa kuvattin, on haastamassa Cohenin oikeuteen. Kyläläisten mielestä Borat halvensi heitä ja heidän kyläänsä.