Tom Cruise ja Katie Holmes naimisiin!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywoodin superpariskunta Tom Cruise ja Katie Holmes ovat tänään menneet naimisiin Braccianon pikkukaupungissa Italiassa. 1400-luvulla rakennetussa Odescalchin linnassa järjestettyä hääjuhlaa oli tähdittämässä sankka joukko viihdemaailman kärkinimiä.

Paikalla nähtiin muiden muassa näyttelijät Will Smith, John Travolta, Angelina Jolie, Brad Pitt ja Jim Carrey sekä artistit Jennifer Lopez, Marc Antony ja Victoria Beckham. Italian mediat ovat menneet uskomattoman näyttävästä julkkiskermasta sekaisin, ja hääpaikan edustalta on tehty pitkin päivää esimerkiksi suoria televisiolähetyksiä. Häät on luonnollisesti huomioitu laajasti myös muualla maailmassa.

Pariisin Eiffel-tornissa kihlautuneella pariskunnalla on yksi yhteinen lapsi, huhtikuussa syntynyt Suri-tytär, jonka ensimmäisten kuvien julkistusta odotettiin viihdelehdissä kuin kuuta nousevaa. Holmesin on viime viikkoina huhuttu odottavan jo toista lastaan, mutta pariskunta on kiistänyt huhut perättöminä.

Syyskuussa 2004, muutamia kuukausia ennen pariskunnan seurustelun alkamista, Cruisen uutisoitiin etsivän itselleen vaimoa, jonka pitäisi olla luotettava ja rehellinen. Kesäkuussa pariskunta oli jo kihloissa.