Ohjaaja Robert Altman kuoli

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maineikas elokuvaohjaaja Robert Altman on kuollut Los Angelesissa sijaitsevassa sairaalassa 81-vuotiaana. Hänet palkittiin tänä vuonna Oscar-pystillä elämäntyöstään elokuvan parissa. Aiemmin hän on ollut peräti viisi kertaa Oscar-ehdokkaana parhaan ohjaajan sarjassa.

Altmanin käsialaa ovat muiden muassa elokuvat M*A*S*H, Nashville ja The Player. Robert Altman pyöritti lisäksi Sandcastle 5 -tuotantoyhtiötä. Asiasta tiedottanut yhtiön tuottaja Joshua Astrachan ei vielä kertonut Altmanin kuolinsyytä. Ohjaajalegendan viimeiseksi elokuvaksi jäi tänä vuonna ensi-iltansa saanut A Prairie Home Companion.