Boratille ehdotetaan nyt palkintoa Kazakstanissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Koomikkohahmo Borat on kazakstanilainen toimittaja, joka tutustuu omintakeisella tavallaan länsimaisiin kulttuureihin. Samalla hän tulee asettaneeksi naurunalaiseksi kotimaansa ja sen kansan. Kazakstanilaiset uhkasivat taannoin vetää moisesta Boratin luojan, Sacha Baron Cohenin, oikeuteen.

Nyt Kazakstanin kanta on kuitenkin muuttunut täysin, kun elokuvan aikaansaama huomio maata kohtaan on kasvanut räjähdysmäisesti. Aiemmin esimerkiksi yhdysvaltalaisille täysin tuntematon maa on saanut elokuvan ansiosta huimasti arvokasta julkisuutta. Jopa maan presidentti kehui tällä viikolla elokuvaa hauskaksi.

Takin kääntö on mennyt jopa niin pitkälle, että oikeusjutulla uhkaaminen on nyt vaihtumassa palkinnoksi. Boratia ehdotetaan nimittäin Kazakstanin taidepalkinnon saajaksi. Ehdotuksen taustalla on kazakstanilainen kirjailija Sapabek Asip-uly, joka on nyt kutsunut Boratin maahansa, Vremya -sanomalehti uutisoi torstaina.

– Borat on saanut aikaan ennennäkemättömän kiinnostuksen maatamme kohtaan kaikkialla maailmassa. Se on jotain mihin viranomaiset eivät ole kyenneet koko itsenäisyytemme aikana. Jos valtion viranomaiset ovat täysin vailla huumorintajua, tulee maastamme yleinen naurun aihe, Asip-uly perusteli.

Kyseinen taidepalkinto jaetaan nyt toisen kerran.

Uusimmat