Dramatiikkaa Beckhamien pihamaalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

David ja Victoria Beckhamin Espanjan kodin pihamaalla koettiin tiistaina jännittäviä hetkiä, kun kolme miestä tunkeutui luksustalon pihamaalle massiivisesta rauta-aidasta huolimatta. Perheen aseistetut henkivartijat huomasivat miehet nopeasti, mutta joutuivat vetämään aseensa esille, ennen kuin tilanne saatiin rauhoittumaan.

Victoria Beckham oli tapahtumahetkellä Cruz-poikansa kanssa asunnossa. Paikalle saapui nopeasti kuusi poliisia, jotka veivät tunkeutujat pois. Myöhemmin selvisi, että miehet olivat japanilaisia toimittajia, jotka tekivät dokumenttia julkkisten asunnoista.

– Vartijat eivät voineet tietää olivatko miehet kidnappaajia, ryöstäjiä tai hulluja, jotka suunnittelivat Victorian vahingoittamista. He hiippailivat rauta-aidan yli naapurin puolelle ja sieltä kohti taloa ympäröivää turva-aitaa, kun heidät huomattiin, lähde kertoi News Of The World -lehdelle.

– Vartijoilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin vetää aseensa esiin. Se kuulosti hieman ylimitoitetulta, kun selvisi, että miehet olivat japanilaisia toimittajia, jotka olivat nuuskimassa ja kuvaamassa taloa.

Beckhamien tiedottaja on vahvistanut välikohtauksen ja todennut, että japanilaiset fanit ovat mahtavia, mutta he ovat maailman kiihkeimpiä faneja.

Uusimmat