Lovex sai levytyssopimuksen Saksaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen rockyhtye Lovex on tehnyt levytyssopimuksen saksalaisen GUN Recordsin kanssa. Yhtiö on SonyBMG:n omistama itsenäisesti toimiva levy-yhtiö, joka solmi aikoinaan levytyssopimuksen myös HIM-yhtyeen kanssa ja teki yhtyeestä menestyksekkään Euroopassa. GUN Recordsin tunnetuin artisti on tällä hetkellä hollantilainen Within Temptation.

– Kahdeksan vuotta sitten näin nuoren ja lahjakkaan yhtyeen soittavan Tavastialla 25:lle henkilölle. Yhtye kantoi nimeä His Infernal Majesty ja halusin välittömästi ryhtyä työskentelemään heidän kanssaan. Vei aikansa tehdä heidät tunnetuksi, mutta lopulta teimme sen ja loppu onkin historiaa, levy-yhtiön toimitusjohtaja Wolfgang Funk muistelee.

– Tunsin samoin, kun näin Lovexin esiintyvän muutama kuukausi sitten ja lupasin, että hekin tulevat menestymään HIM:n lailla ennemmin tai myöhemmin.

Tuore levytyssopimus kattaa Suomea lukuunottamatta koko Euroopan. Lovex itse on sopimuksesta hyvin innoissaan ja eritoten levy-yhtiöstä, jonka kanssa diili tehtiin.

– Tiedämme, että meihin panostetaan ja albumimme eteen tehdään laajaa promootiota ja musiikkiimme uskotaan vahvasti, Theon ja Vivian hehkuttavat.

Ensi vuonna Lovex nähdään mukana Euroviisukarsinnoissa, joissa etsitään Suomen edustajaa Helsingissä järjestettävään kansainväliseen Eurovision laulukilpailuun. Lovexin viisukappaleet kuullaan TV2:lla lauantaina 3. helmikuuta. Suomen edustaja selviää 17. helmikuuta käytävässä finaalissa.