Robbie Williamsin kappaleista elokuvia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittipoppari Robbie Williamsin uuden Rudebox -albumin seitsemästä kappaleesta tehdään lyhytelokuvat. Robbie on menestyksekkäällä urallaan keskittynyt myös uusien kykyjen kannustamiseen, ja tähän löytyikin jälleen mahdollisuus uuden albumin myötä.

Robbie pyysi joukolta uusia, nuoria, luovia ja ennakkoluulottomia elokuvantekijöitä tekemään seitsemän lyhytelokuvaa, jotka sopisivat Rudebox -albumin tunnelmaan. Elokuvantekijöille annettiin hyvin pitkälti vapaat kädet, ja he saivat käyttää elokuvaprojekteihinsa niin paljon tai vähän albumin kappaleita kun he itse halusivat.

Seitsemän parasta lyhytelokuvaa valittiin omaperäisyyden ja vision perusteella.

Luvassa on vielä kahdeksas lyhytelokuva kappaleeseen The 80´s. Robbien nettisivujen kautta tämän elokuvan tekoon pystyi osallistumaan kuka tahansa, ja voittaja julkistetaan maanantaina 4. joulukuuta. Voittajalle on luvassa 7.500 punnan arvoinen rahapalkkio sekä lyhytelokuvan mahdollinen DVD-julkaisu. Tuomaristoon itse Williamsin lisäksi kuuluvat Lord Puttnam ja Jonathan Ross.

Nelonen esittää kyseisiä lyhytelokuvia kanavallaan 9. joulukuuta alkaen.