Hiphop-yhtye joukkotappelussa ruotsinlaivalla!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kotimainen hiphop-yhtye Kymppilinja joutui äskettäin joukkotappeluun ruotsinlaivalla. Laivapoliisin väliintuloon päättyneessä tappelussa yksi yhtyeen jäsen loukkaantui lievästi.

Stara.fi:n laivalta saamien silminnäkijähavaintojen mukaan yhtyeen jäsenet eivät aloittaneet tappelua, vaan puolustivat seurueessaan olleita naisia juopuneiden kanssamatkustajien häirinnältä. Yhtye vastasi häirintään vain verbaalisesti, kunnes häiriköt ryhtyivät sanoista tekoihin.

– Kymppilinjan jäsenet puolustivat tietenkin seurueensa naisten kunniaa verbaalisesti. Kaikki eivät vaan osaa ottaa vastaan samaa settiä mitä antavat toisille, joten häiriköijät aloittivat fyysisen nujakoinnin Kymppilinjan seuruetta vastaan, yhtyeen taustavoimista vahvistettiin myöhemmin Staralle.

Samaa mieltä tappelun alkuvaiheista oli myös Staraan yhteyttä ottanut silminnäkijä.

– Tappelu sai alkunsa, kun eräs nuorimies otti jatkuvasti kontaktia Kymppilinjan seurueeseen kuuluviin tyttöihin, vaikka he eivät ilmeisesti olisi itse tätä halunneet, joten pojat puolustivat tyttöjä, silminnäkijä kertoi.

Joukkotappelussa yksi yhtyeen jäsen sai lieviä vammoja polveensa, minkä takia Kymppilinjan musiikkivideon kuvauksia jouduttiin siirtämään parilla viikolla. Vakavampia vammoja ei nujakassa kuitenkaan syntynyt, joten tässä kuussa ilmestyvä Onnellisempi -single ja maaliskuussa julkaistava Kaupunkilapset -albumi ilmestyvät ajallaan.