Paris Hilton haastoi oikeuteen – paljastussaitti kiinni

Viihdeuutiset · Stara.fi

Miljoonaperijätär Paris Hiltonin yksityisomaisuutta ja intiimiä kuvamateriaalia maksusta esitellyt verkkosivusto ParisExposed.com suljettiin eilen, kun Hilton nosti maanantaina sivustoa vastaan kanteen oikeudessa. Verkkosivusto ehti olla pystyssä vain viikon ajan.

Haasteessaan Hilton syyttää omaisuutensa päätymisestä vääriin käsiin muuttoyhtiötä, jonka olisi pitänyt hänen mukaansa maksaa varaston vuokra. Maksamattoman vuokran takia omaisuus huutokaupattiin lopulta eniten tarjoavalle. Nyt Paris vaatii omaisuuttaan takaisin oikeusteitse.

Hiltonin juristien mukaan oikeusjuttu nostettiin, koska verkkosivustolle oli päätynyt myös henkilökohtaisia tietoja, kuten luottokorttikuitteja ja kopio Hiltonin passista. Tietojen mukaan Nabil ja Nabila Haniss ostivat Parisin omaisuuden 2.775 dollarilla, ja myivät sen kyseisen verkkosivuston perustajalle huimaan 10 miljoonan dollarin hintaan, People uutisoi.

Varhain keskiviikkoaamuna ParisExposed.com oli jälleen toiminnassa tiistain sulkemisesta huolimatta.