Johnny Knoxville erosi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jackass -televisiosarjan ja elokuvien päätähti Johnny Knoxville on eronnut. Hän ja vaimonsa Melanie Klapp erosivat käytännössä jo aikaisemmin, mutta avioeroa ei ole vieläkään saatettu vireille. Eron vahvisti eilen pariskunnan tiedottaja.

– He ovat eronneet jo jonkin aikaa sitten, Amanda Silverman vahvisti People-lehdelle.

Pariskunta tapasi vuonna 1995 ja heillä on yhteinen tytär, 10-vuotias Madison. Eropäätökseen lienee vaikuttanut Knoxvillen huhutut romanssit, joista tunnetuin on väitetty suhde Jessica Simpsoniin heidän yhteisen The Dukes of Hazzard -elokuvan kuvauksissa. Jackass-tähti kuitenkin kiisti tuolloin suhteen.

– Onneksi olemme puhuneet tästä vaimoni kanssa. Sanoin hänelle, että ihmiset vain keksivät näitä juttuja ja kirjoittavat ne sitten lehtiin. Vaimoni ymmärtää, mutta ei tietenkään pidä tästä. Olen varma etteivät Jessica ja hänen miehensäkään pidä tällaisesta, Knoxville totesi tuolloin.