Idols-tähtien kiertue alkoi vaisusti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tuoreet Idols-finalistit aloittivat Idoleita ja tähtiä 2007 -kiertueensa eilen Tampereelta. Loppuunmyytyyn Tampere-taloon saapunut lapsiyleisö sai todistaa vaisua konserttia.

Konsertin parasta antia tarjosi upean valotekniikan lisäksi Anna Abreu, joka lauloi kappaleet Nothing Compares To You, Broken ja portugalinkielisen Solta-Se O Beijon.

Idols-kisan voittaja Ari Koivunen sai puolestaan yleisön hurmioon laulamalla kappaleet Piano Man, On The Top Of The World ja esikoislevynsä ensimmäisen singlebiisin. Kristiina Brask ja hänen versionsa Teleks-yhtyeen Tuulilasin nurkkaan -kappaleesta saivat myös yleisön kiitettävästi mukaan.

Erityisen heikosti suoriutui Panu Larnos, joka mumisi läpi muiden muassa Sunrise Avenuen hittikappaleen. Mia Permannolla oli puolestaan toistuvasti ongelmia laulun ajoituksen kanssa ja Kristian Meurmanin hitaiden kappaleiden vyöry sai yleisön haukottelemaan.

Oman osansa laimeaan tunnelmaan toi konsertin taustayhtye, jonka alkusetti kuulosti lähinnä harjoittelevalta koulubändiltä. Konsertin tutun rentoon tapaansa juontanut Janne Kataja nostatti lasten vanhempien kulmakarvoja toistuvilla alapääjutuillaan, mutta hoiti muuten pestinsä tyylikkäästi.

Idols-karavaani jatkaa tänään Tampereelta Turkuun. Lauantaina ryhmä nousee lavalle Oulussa.