Hanna Pakarista heitettiin pullolla!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomea Euroviisuissa edustanut Hanna Pakarinen oli tänään iltapäivällä esiintymässä Radio Novan kesäkonsertissa Helsingissä. Setin viimeisen kappaleen aikana yleisöstä lensi lavalle pullo, joka ei kuitenkaan osunut Pakariseen.

Tapauksesta järkyttynyt Hanna keskeytti välittömästi esiintymisensä ja poistui lavalta. Pakarinen poistui samalla myös konserttipaikalta ja jätti aiemmin sovitut useat lehtihaastattelut tekemättä. Staran saamien tietojen mukaan heittäjää ei ole vielä tavoitettu.

Kaivarin perinteistä kesäkonserttia oli aurinkoisessa säässä seuraamassa peräti 60.000 ihmistä. Pakarisen lisäksi tapahtumassa esiintyi muiden muassa Ari Koivunen. Pullonheiton lisäksi muita järjestyshäiriöitä ei ilmennyt.

Pullojen ja muiden esineiden lentely lavalle on tuttua monille artisteille, mutta tapaukset ovat viime vuosina vähentyneet. Esimerkiksi 2000-luvun alussa pullonheiton kohteeksi joutui Nylon Beat, jota heiteltiin samalla myös kivillä. The Rasmuksen Lauri sai muutama vuosi sitten kääntöveitsen kaulaansa ja Antti Tuiskun tanssijat loukkaantuivat lavalle heitetyistä pulloista Kaivarin kesäkonsertissa.