Tuiskun tanssijat tekivät rikosilmoitukset

Viihdeuutiset · Stara.fi





Kaivarin kesäkonsertissa pullonheittäjien kohteeksi joutunut Antti Tuisku jatkaa keikkailua, mutta keikkojen turvallisuutta tullaan parantamaan. Kaivarin konsertissa kaksi Tuiskun taustatanssijaa loukkaantui lavalle heitetyistä pulloista.

Staran saamien tietojen mukaan toisen tanssijan jalkaan neulottiin Marian sairaalassa neljä tikkiä ja toisen olkapäähän peräti 11 tikkiä. Molemmat tanssijat ovat tehneet rikosilmoituksen tapauksen johdosta.

Pullojen ja muiden esineiden lentely lavalle on tuttua kauraa monille artisteille. Esimerkiksi jokunen vuosi sitten pullonheiton kohteeksi joutui Nylon Beat, jota heiteltiin samalla myös kivillä. Myös The Rasmuksen Lauri sai muutama vuosi sitten kääntöveitsen kaulaansa ja Gimmelin Ushmaa heitettiin käpykakulla.

Viime vuosina pullojen tuomista huvialueelle on rajoitettu, ja lavalle lentävän tavaran määrä on samalla pienentynyt.