Uusi dancemusiikin festivaali Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereella järjestetään elokuussa uusi dancemusiikille omistettu D-Fest -niminen kaupunkifestivaali. 17. – 18. elokuuta järjestettävässä tapahtumassa lavoille nousee useita kansainvälisiä dancetähtiä.

Dancekarkeloiden tapahtumapaikkana toimivat useat tamperelaiset klubit ja yökerhot sekä D-Laiva, joka vie tanssikansaa risteilyille. Esiintymässä nähdään mielenkiintoinen otos 90-luvulta tuttuja supernimiä. Niistä mainittakoon esimerkiksi Culture Beat, E-Type ja Basic Element. Lisäksi mukana ovat myös Pandora, Akcent, Vinyl Shakerz ja Sunblock sekä useita kotimaisia danceakteja.

– Festivaalin ajatuksena on palauttaa yleisön mieleen niin 90-luvun nostalginen dance music kuin tuoda yleisön eteen nykypäivän astetta rankemmat dance-kulttuurin tekijät Suomesta ja ulkomailta, tapahtuman promoottori Kalle Keskinen kertoo.

Samana viikonloppuna Tampereella esiintyy myös kansainvälinen megayhtye Toto, jota lämmittelemässä nähdään parin keikan mittaisen paluun tekevä kotimainen tyttöduo Nylon Beat.