Enrique Iglesias Staralle: Seurustelen yhä!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Uutta albumiaan parhaillaan markkinoiva latinotähti Enrique Iglesias on ollut viime aikoina otsikoissa myös ihmissuhteensa takia. Taannoin brittilehdet uutisoivat, että Enrique ja Anna Kournikova olisivat eronneet, mutta tieto osoittautui pian vain poptähden pilaksi.

Enrique Iglesias seurustelee jo viidettä vuotta venäläisen supertähden, ammattitennispelaaja Anna Kournikovan kanssa. He tapasivat toisensa Iglesiaksen Escape -singlen musiikkivideon kuvauksissa, kun Kournikova nähtiin videon naispääosassa.

Jatkuva spekulointi Iglesiaksen ja Kournikovan suhteen tilasta huvittaa laulajaa. Skandaalilehtien uutisoinnin mukaan pari on pelkästään viime kuukausina avioitunut ja eronnut, tennistähti on myös huhujen mukaan ollut raskaana. Nyt Enrique kertoi Staralle koko jutun olleen vain pilaa.

– Eräs brittitoimittaja kysyi minulta, mikä on onnellisen avioliittomme salaisuus. Kerroin hänelle, että liittomme on vastikään päättynyt eroon, Iglesias nauraa.

– Toimittajan olisi pitänyt tarkistaa perusasiat ja valmistautua haastatteluuni paremmin. Me emme ole vielä edes suunnitelleet avioitumistamme. Käsittääkseni kuitenkin seurustelemme edelleenkin. Ehkä minun pitäisi soittaa heti Annalla ja kysyä, olemmeko yhä yhdessä. Seurusteluasiathan muuttuvat jatkuvasti, Iglesias vitsailee Staralle.

Lue Enrique Iglesiaksen koko haastattelu tästä!