Spaissareilla porttikielto Beckhameille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltoihin viime viikolla muuttaneet Victoria ja David Beckham eivät halua uudelleen kootun Spice Girls -yhtyeen jäsenten majailevan nurkissaan. David on nimittäin ilmoittanut, että menestysbändin jäsenet eivät ole tervetulleita perheen kotiin. Ainakaan kaikki kerralla.

Davidin mukaan energinen naisviisikko on kokoontuessaan kerta kaikkiaan ”liikaa”. Tämä ei ole ihme, sillä juuri Spaissarit lanseerasivat 90-luvulla Girl Power -termin. Yhtyeen tulevan kiertueen tiimoilta bändin pitää kuitenkin kokoontua jonnekin suunnittelemaan paluukiertuettaan.

– Enpä tiedä. Luulen, että he löytävät jostain ihan hyvän hotellin, David Beckham totesi, kun häneltä tiedusteltiin halukkuutta majoittaa yhtye uuteen luksuskotiinsa. Kaikesta huolimatta futaritähti on kuitenkin innoissaan yhtyeen paluusta.

– On hienoa, että he juhlistavat monen vuoden takaista menestystään. Tulen varmasti nauttimaan siitä, ja tiedän poikieni odottavan kovasti sitä, että he näkevät äidin esiintymislavalla, Beckham kertoi The Sun -lehdelle.