Axl Smithin yhtye perui kesän keikat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Musiikkikanava MTV:n suomalaisena juontajana tutuksi tullut Axl Smith ja hänen hiphop-yhtyeensä on perunut kesän keikkansa.

Kymmenhenkisen yhtyeen oli määrä tehdä ensiesiintymisensä Down By The Laituri -tapahtumassa Turussa. Yhtyeen tilalla Jokilavalla esiintyy perjantaina Aarne Tenkanen.

– Bändin jäsenen lähipiiriin kuuluvan ihmisen onnettomuuden takia emme millään saa päitämme ympäri niin, että voisimme antaa 100%:n keikan, Smith perusteli kesäkeikkojen peruuntumista.

– On suuri harmi ettemme vieläkään pääse esittämään soundiamme yleisölle, meillä on sellanen politiikka, että jos emme lähde täysin rivein ja isolla showlla niin emme lähde ollenkaan. Tämän takia kesän keikat on peruutettu.

Smithin mukaan yhtye työstää esikoisalbumiaan loppuvuodesta. Levy-yhtiö ei ole vielä selvillä, mutta neuvotteluja käydään lähiaikoina.

Uusimmat