Kylie Minogue coveroi Culture Clubia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Kylie Minogue työstää parhaillaan paluulevyään. Useamman vuoden tauon jälkeen luvassa on monipuolinen albumi, jota on Kylien kanssa valmistellut nimekäs tuottajatiimi. Mukana ovat nimittäin olleet ainakin Scissor Sisters, Calvin Harris, Groove Armada ja Bodyroxin laulaja Luciana.

Levyltä etsitään nyt takuuvarmaa hittiä, joka pystyisi samaan kuin Minoguen edellinen jättihitti Can’t Get You Out Of My Head vuonna 2001. Kylie suunnittelee julkaisevansa uuden version Culture Club -yhtyeen vuonna 1983 julkaisemasta Victims -kappaleesta. Biisi nousi joulukuussa 1983 parhaimmillaan Britannian singlelistan kolmoseksi.

Kyseinen cover on jo valmis, ja siitä veikataan albumin ensimmäistä singlelohkaisua. Lisäksi albumilla tullaan ilmeisesti kuulemaan Kylien versio myös Roxy Musicin Love Is The Drug -kappaleesta, joka nousi lokakuussa 1975 brittilistan toiselle sijalle.