BB-talon seksuaaliset suuntautumiset paljastuivat!

Big Brother · Stara.fi

Eilen illalla Big Brother -talossa oli aika puhua asiat suoriksi kilpailijoiden seksuaalisten suuntautumisten osalta. Viikon kestäneen arvuuttelun päättyminen toikin pari pientä yllätystä.

Akin aloitteesta ryhmä tiedusteli kaikilta heidän omat suuntautumisensa. Intiimin keskustelun perusteella talossa on kolme biseksuaalia kilpailijaa. Ensimmäisenä Einari kertoi hieman kierrellen olevansa ”sekä että”, eli pitävänsä sekä miehistä että naisista. Samaan ryhmään ilmoittautui myös Sauli, joka totesi ”säätäneensä” molempien sukupuolten kanssa.

Naisista hienoisen yllätyksen aiheutti Kadi, joka kertoi, ettei vielä tiedä omaa seksuaalista suuntautumistaan. Hän paljasti, että pitää tyttöjen lisäksi myös pojista, mutta ei silti halua lukea itseään biseksuaaliksi. Hän ilmoitti suuntautumisensa olevan ennemminkin ”itserakkaus”.

Intiimin keskustelun perusteella Henri ehdotti, että miesten ja naisten makuuhuoneista tehdään myöhemmin sekahuoneita.