BB-Maxine joutui bikineissä putkaan!

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa keskusteltiin eilen ennen nukkumaanmenoa tuttuun tapaan seksistä, häädetyistä kilpailijoista ja muista kokemuksista. Maxine kertoi asukkaille Järvenpäässä sattuneesta putkareissustaan.

– Jouduin putkaan, kun oltiin duunibileissä Tuusulanjärven rannalla. Siellä oli pirunmoinen määrä karavaanareita. Olin nukkumassa vuokramökissä, kun kello 9 maissa aamulla ulkoa alkoi kuulua hirveetä mekkalaa, Maxine kertoi.

– Olin äkäinen kun mut oli herätetty. Juoksin poliisiautoille, vaikka kaverit yritti estellä. Muijakyttä heitti mut heti siihen hiekalle ja laittoi mun kädet selän taakse ja autoon. Olin ihan et onks tää joku läppä?

– Sit meitä oli kaksi ja kaksi poliisiautoissa ja autot lähti liikkeelle. Olin toimitusjohtajan pojan kanssa autossa. Kaveri lähti juoksemaan auton vieressä ja sekin otettiin kyytiin. Olin vaan bikinit päällä kun olin käynyt uimassa, Maxine kertoi.

Poliisiasemalla neitokainen kertoi kärsivänsä ahtaanpaikankammosta, ja hänelle luvattiin talon suurin putka. Aika tuli kuitenkin pitkäksi ilman kelloa.

– Siellä oli tylsää ja rakentelin kolmesta patjasta pyramidejä. Opettelin seisomaan käsilläni ja hakkasin päätä seinään. Loppujen lopuksi olin vika joka pääsi pois, ja toimitusjohtaja oli vastassa vaatteiden kanssa. Lähdettiin siitä koko konkkaronkka ryyppäämään.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat