Arvokas leffakäsis ryöstäjille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Elokuvaohjaaja Francis Coppolan seuraavan elokuvan käsikirjoitus on päätynyt ryöstäjien haltuun Buenos Airesissa, Argentiinassa.

Viisi aseistautunutta murtovarasta tunkeutui Coppolan kotiin ja varasti muiden muassa ohjaajan tietokoneen, jonka kovalevylle Tetro -elokuvan käsikirjoitus oli tallennettu. Ohjaaja ei ollut kotona ryöstöhetkellä, mutta miehet pahoinpitelivät useita hänen työntekijöitään.

Ryöstön takia elokuvan kuvausten aloittaminen voi viivästyä. Elokuvan kuvausten oli määrä alkaa helmikuussa, BBC uutisoi eilen. Oscar-pystin Kummisetä -elokuvasta saanut Coppola toivoo saavansa käsikirjoituksen vielä takaisin, ja hän onkin luvannut huomattavan palkkion tietokoneestaan.

Yahoo! News kertoi eilen, että tietokoneen kovalevy sisälsi peräti 15 vuoden ajalta korvaamattomia kirjoituksia, perhevalokuvia ja muuta materiaalia. On kuitenkin ohjaajan omaa huolimattomuutta, mikäli materiaalista ei ollut lainkaan varmuuskopioita.