BB-Aki: Olisi pitänyt olla rehellinen

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -kilpailussa koettiin kuluneella viikolla todellinen yllätyskäänne, kun Aki karkotettiin talosta sopimusrikkomuksen takia.

– Kyllä mä vähän näin oletinkin että tässä käy näin. Että kyllä se oli tiedossa, Aki kertoi päiväkirjahuoneessa saatuaan tietää päätöksestä.

Tänään Aki oli vieraana suorassa Big Brother -lähetyksessä, jossa hän ruoti kilpailun tapahtumia. Häneltä kysyttiin luonnollisesti myös syitä tietojen pimittämiseen.

– Sanotaan, että siinä oli omaa hölmöyttä suurin osa. Olisi pitänyt olla rehellinen ja vastata kysymyksiin. Jos olisin ollut rehellinen, niin kaikki voisi olla toisin. Se olisi pitänyt tuoda esiin aika paljon aikaisemmassa vaiheessa, Aki kertoi.

Aki ei alunperin olettanut, että 15 vuotta sitten tapahtuneita asioita kaivettaisiin esiin, mutta 7. päivää -lehti löysi lopulta oikeuden asiakirjat Oulun käräjäoikeuden arkistosta.

– Sitä todella toivoi, ettei ne kaivele noin vanhoja asioita. Näin pääsi kuitenkin tapahtumaan ja kyllä mua harmitti todella paljon.

Eniten Aki jäi kaipaamaan talossa Jarkkoa, Timoa, Piiaa ja viikkotehtäviä. Hän kertoi oppineensa Big Brotherissa, että pienistä asioista pitää osata nauttia. Suurin oppi oli kuitenkin se, että pitäisi olla rehellinen.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat