BB-Suvi järkyttyi levitaatiosta

Big Brother · Stara.fi

Harvoja ja valittuja Big Brother -talon asukkaita kuluneella viikolla levitoimalla ihmetyttänyt Farbod esitteli eilen taitoaan myös muille kilpailijoille.

Levitaation näkeminen oli kuitenkin Suville liikaa, ja hän järkyttyi pahasti näkemästään. Jarkko otti asiakseen rauhoitella Suvia, ja onnistuikin siinä pitkän keskustelutuokion jälkeen. Myös Farbod oli huolissaan neitokaisen tilasta.

– Ootko kunnossa? Sä oot vähän pihalla. Miten sulle kävi? Farbod tiedusteli.

– Toi on niin pelottavaa. Tietämättömyys on pelottavaa ja se kun tota ei voi selittää järjellä, Suvi kertoi.

Suvi totesi ettei pelkää Farbodia, ja että hänelle tuli näkemästään ”oksetusolo”. Lopulta hän rauhoittui ja keskustelu siirtyi siihen, voisiko Farbod esitellä levitaatiotaan suurelle yleisölle. Farbod vastasi kieltävästi, mutta totesi että temppu voitaisiin toki kuvata.