HIM viemässä Bond-tunnarin Winehouselta?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen HIM-yhtye on noussut otsikoihin ympäri maailmaa todennäköisimpänä seuraavan James Bond -elokuvan tunnusmusiikin esittäjänä. Esimerkiksi brittilehdistö on uutisoinut asiasta.

Pääasiana uutisoinnissa on ollut se, että huumeongelmien kanssa taisteleva Amy Winehouse on pudotettu projektista lopullisesti. Alunperin hänen kaavailtiin esittävän maineikkaan elokuvasarjan seuraavan osan tunnusmusiikin, mutta kyseenalainen maine sai tuottajat toisiin ajatuksiin.

Elokuvan musiikista vastaavat David Arnold ja Don Black ovatkin nyt kiinnostuneet erityisesti Ville Valon luotsaaman HIM-yhtyeen panoksesta James Bond -elokuvan tunnusmusiikkiin. Duo oli hyvin vaikuttunut yhtyeen Wings Of A Butterfly -kappaleesta, joka palkittiin juuri BMI Awards -tapahtumassa.

Arnold ja Black nähtiin gaalassa käymässä pitkää keskustelua Ville Valon kanssa. Daily Star -lehden haastatteleman lähteen mukaan HIM olisi tuottajien mielestä oikea valinta täydellisen ja ikimuistettavan tunnuskappaleen esittäjäksi.

HIM-yhtyeen taholta lehden väitteitä ei ole vahvistettu.