Elton John selvisi lapsipornokohusta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Elton John joutui syyskuun lopussa tukalaan tilanteeseen, kun hänen taiteeksi olettamansa valokuva aiheuttikin poliisitutkinnan ja epäilyn lapsipornon hallussapidosta ja levittämisestä.

Kyseessä oli amerikkalaisen valokuvataiteilija Nan Goldinin kuvaama Klara And Edda Belly Dancing -niminen työ, joka esittää kahta nuorta tyttöä. Elton John lainasi valokuvan taidegallerialle näyttelyä varten. Poliisi aloitti kuvan perusteella tutkinnan ja gallerian edustajat kuitenkin vetivät kuvan pois näyttelystä. Myöhemmin poptähti pyysi koko 149 kuvaa sisältäneen näyttelyn sulkemista.

Perjantaina brittiviranomaiset kuitenkin päätivät tutkimukset ja totesivat, ettei kuva ole lapsipornoa. Siten Elton John ja kuvaa esittänyt Baltic Centre for Contemporary Art -galleria selvisivät ilman syytteitä. Aiemmin sama kuva on ollut näytteillä lukuisissa tilaisuuksissa ilman ongelmia. Kuva on osa Elton Johnin 4.000 kuvan kokoelmaa.