BB: Kadi tarvitsee ajokortin polkupyörään

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa vietetään parhaillaan leppoisaa iltapäivää, kun viikkotehtävään liittyneet diktaattorien ja ministerien roolit on jätetty pois ja asukkaat muistelevat kuluneen viikon tapahtumia.

Puhe kääntyi myös autoihin ja ajokortteihin. Muut asukkaat alkoivat vedättää virolaissyntyistä Kadia kertomalla hänelle, että Suomessa tarvitaan ehdottomasti ajokortti myös polkupyörää varten.

– Ajokortti tarvitaan myös polkupyörän omistamiseen. Jos sitä ei ole niin saa tosi isot sakot. Mä sain kortin samalla kun kävin autokoulun, Suvi kertoi ja muut vahvistivat väitteen.

– Mut jos pyörässä on apupyörät, niin ajokorttia ei tarvita, Sauli lisäsi.

Kadi ei ihmetellyt tietoa lainkaan, mutta totesi ettei tarvitse Suomessa polkupyörän ajokorttia, koska hänellä ei ole polkupyörää. Synnyinmaassaan hän saa kuitenkin ajaa polkupyörällä luvan kanssa.

– Virossa mulla on olemassa sellainen polkupyörän ajokortti, Kadi totesi.

Niko heitti vielä lisää löylyä keskusteluun toteamalla, että hän ajoi koulussa ompelukoneen ajokortin. Kadi ei kuitenkaan vielä ymmärtänyt joutuneensa kanssakilpailijoidensa pilan kohteeksi. Parin tunnin kuluttua asukkaat paljastivat pilailleensa, mutta Kadi kertoi, että Virossa tarvitaan ajokortti myös polkupyöriin.

– Tarvii tarvii, kun ajelee kaupungin teillä. Ihan lapsillakin pitää olla sellainen. Siihen pitää käydä koe ekalla tai tokalla luokalla koulussa. Sellainen on Virossa, Kadi vakuutteli.