Mark Wahlbergistä tulee Max Payne

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Mark Wahlberg nähdään mahdollisesti valkokankaalla Max Paynen roolissa samannimisen suomalaispelin elokuvaversiossa.

Suomalainen peliyritys Remedy Entertainment julkasi ensimmäisen Max Payne -pelin vuonna 2001, ja siitä tuli nopeasti menestys. Yhtiö myi pelin oikeudet seuraavana vuonna amerikkalaiselle pelitalolle 40 miljoonalla eurolla.

Nyt 20th Century Fox -elokuvajätti työstää pelistä elokuvaa, ja Wahlberg on varteenotettavin ehdokas pääosaan. Neuvottelut ovat jo käynnissä. Variety-lehden uutinen on noteerattu tänään laajasti maailman viihdemedioissa.

Mark Wahlberg on nähty muiden muassa elokuvissa Kolme kuningasta, The Departed ja Neljä veljeä. Hän oli tänä vuonna ehdolla parhaan sivuosan Oscar-pystin saajaksi.

Samaisen pelin myötä tuli aikoinaan tunnetuksi myös Poets of the Fall, jonka Late Goodbye -kappale päätyi pelin tunnusmusiikiksi.