Lions For Lambs

Elokuvat · Stara.fi

Näyttelijä Robert Redford on jälleen siirtynyt kameran taakse ohjaajaksi itse tähdittämässään elokuvassa, mutta jälleen kovin laihoin tuloksin.

Lions For Lambs on Afganistanin sodan ympärille kasattu draama, jossa pöytänsä takana istuva senaattori (Tom Cruise) yrittää saada uutistoimittajaa (Meryl Streep) julkaisemaan positiivisen artikkelin pyrkimyksistään. Samaan aikaan professori (Robert Redford) yrittää puhua oppilaalleen järkeä. Perusasetelma on siis varsin tylsä, ja niin on koko elokuvakin.

Koko elokuva on käytännössä kolmen rinnakkaisen kohtauksen muodostama tarina. Kaksi niistä on silkkaa puhetta, ja yksi pyrkii värittämään kahta muuta jonkinlaisella actionilla onnistumatta siinä. Lupaavan alun jälkeen tarina jää junnaamaan pahasti paikoilleen dialogin toistaessa loputtomasti itseään. Koko tarina jumiutuu kaikilla kolmella rimtamalla puuduttavaksi asemasodaksi.

Elokuva on alusta saakka selkeä poliittinen kannanotto Yhdysvaltojen sotatoimia vastaan. Irakin miehitystä kritisoidaan avoimesti asettamalla se suorastaan naurunalaiseksi ja herkuttelemalla liittouman tekemillä virheillä ja menetyksillä. Myös amerikkalaisten sivistystaso asetetaan kyseenalaiseksi.

Valkokankaalla nähdään kolme tunnettua Hollywood-tähteä, mutta heistä vain Meryl Streep pääsee edes vilauttamaan näyttelijäntaitojaan, ja hän hoitaakin roolinsa tyylillä. Cruisen ja Redfordin anti on tyhjänpäiväistä jaarittelua.

Suurin ongelma on siis tupakka-askin kanteen mahtuvassa käsikirjoituksessa, josta puuttuu selkeä linja. Siksi elokuva ei onnistu draamana, poliittisena trillerinä tai toimintaelokuvana, vaan tarjoaa televisioelokuvan verran haukotuksia. Elokuvasta löytyy tosin syvempääkin merkitystä, mutta sellaisen välittämiseen täyspitkä elokuva ei ole toimiva media.

Genre: Draama

Ohjaus: Robert Redford

Pääosissa: Tom Cruise, Merryl Streep, Robert Redford, Peter Berg, Michael Peña, Derek Luke, Andrew Garfield

Ensi-ilta: 9.11.2007

Kesto: 1:34

Pisteet 2/5

Uusimmat