Amy Winehouse tappoi lemmikin huumeilla?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Narkkarirokkari Amy Winehousen sekoilut saavat päivä päivältä sekavampia käänteitä. Nyt Amyn ystävä väittää, että poppari tappoi hänen lemmikkihamsterinsa huumeiden yliannostuksella.

Palladium-yhtyeen laulaja Peter Pepper oli juhlimassa Winehousen kanssa kotonaan Pohjois-Lontoossa viime vuonna, kun George Porgie -niminen hamsteri puraisi isäntäänsä sormeen, The Mirror uutisoi.

Hamsteri juoksi karkuun ja vahvasti juovuksissa ollut Amy Winehouse ilmoitti ottavansa sen kiinni. Pepper laastaroi sormensa, ja palatessaan Amy kertoi saaneensa hamsterin kiinni ja laittaneensa sen takaisin häkkiin.

– Muutaman tunnin kuluttua hamsterini oli kylmä ja kivikova. En tiedä mitä hän teki, mutta hän antoi sille luultavasti crackia, Peter Popper kertoi lehdelle.

Hän totesi kuitenkin, ettei ole tapauksen jälkeen uskaltanut ottaa asiaaa puheeksi Winehousen kanssa, koska pelkää tämän reaktiota.

– En ole koskaan syyttänyt häntä suoraan hamsterini kuolemasta, koska minua pelottaa liikaa. Hän voi olla hyvin pelottava.