BB-Saulilla paljon irtosuhteita miesten kanssa

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa käytiin eilen grillijuhlien tiimellyksessä henkeviä keskusteluja muiden muassa kilpailijoiden seksuaalisuudesta. Samalla käsiteltiin myös Saulin suuntautumista.

Samaa asiaa käsiteltiin jo kilpailun alussa, jolloin Sauli kertoi ”säätäneensä” molempien sukupuolten kanssa, samalla kun myös Einari kertoi olevansa homon sijaan ”sekä että”. Eilen Sauli kuitenkin kertoi avoimesti olevansa biseksuaalin sijaan homoseksuaali.

Yksi kilpailun vahvimmista voittajasuosikeista kertoi miessuhteistaa jo aiemmin tällä viikolla koulutehtävän yhteydessä. Sauli myönsi, että puolentoista vuoden suhteen kariuduttua hänellä on ollut paljon irtosuhteita.

– On ollut irtosuhteita – ja paljon, Sauli kertoi.

Sauli totesi kuitenkin, ettei ei kadu mitään. Myös irtosuhteista on oppinut uusia asioita.

– Vaikka olenkin homoseksuaali, niin mä en ole koskaan ollut käytökseltäni homomainen, Sauli kertoi tänään.

Hänen vanhempansa olivat aikanaan kuulleet hänen suuntautumisestaan siskojen kautta. Lapsista puhuttaessa Sauli toivoi voivansa joskus adoptoida lapsen.

– Te tunnette mut ja varmaan tiedätte, että mun kasvatuksessa tulisi hyviä ihmisiä.