Coldplay neljännen studiolevyn kimpussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu brittipop-yhtye Coldplay työstää parhaillaan neljättä studiolevyään. Supersuositun yhtyeen edellisen X&Y -albumin myöhästyminen vaikutti jopa levy-yhtiö EMI:n osakekurssiin, joten odotukset ovat korkealla myös uuden levyn suhteen.

Bändi on paljastanut tulevasta levystään muiden muassa kappaleiden nimiä, joita ovat esimerkiksi Lost!, Violet Hill, Poppy Fields, Yes!, Leftrightleftrightleft, Rainy Day ja Cemeteries Of London. Yhtye on tehnyt myös kaksi kappaletta, jotka eivät mahdu levylle, mutta julkaistaan erikseen.

Bändi kertoi blogissaan levyn olevan myös selvästi aikaisempia albumeja lyhyempi. Siitä on tulossa korkeintaan yhdeksän biisin ja 42 minuutin mittainen.