Lindsay Lohan erosi – ratkesi juomaan?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä-laulaja Lindsay Lohan ja hänen lumilautailutähtenä tunnettu poikaystävänsä Riley Giles ovat eronneet. Pari alkoi seurustella viime kesänä, kun molemmat olivat vieroitushoidossa samalla klinikalla.

Pariskunnan romanssi päättyi kuluvan viikon alussa, People-lehti uutisoi. Lindsay keskittyy lehden haastattelemien Lindsayn ystävien mukaan nyt elokuvauraansa. Lohanilla riittääkin puuhaa, sillä taannoisten huumesekoilujen takia hän menetti useita elokuvarooleja.

Lindsayn lähipiirin mukaan tähti olisi myös palaamassa levytysstudioon työstämään uutta materiaalia. Lisäksi hänet tullaan näkemään vierailemassa Ruma Betty -televisiosarjassa, kunhan Hollywoodin käsikirjoittajien lakko ensin päättyy.

Aiemmin tällä viikolla Lindsay kuvattiin Hollywoodin yöelämässä, ja kuvissa tähdellä näyttää olevan drinkki kädessään. Amerikkalaiset viihdelehdet epäilevätkin tähden ratkenneen eronsa takia jälleen juomaan.