Akon kiistää teinifaninsa pahoinpitelyn

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hiphop-tähti Akon heitti viime kesänä faninsa alas korkealta konserttilavalta sen jälkeen, kun tämä oli heittänyt artistia nyrkinkokoisella esineellä.

Akon kutsui kyseisen 15-vuotiaan pojan lavan eteen ja turvamiehet nostivat hänet lavalle. Tämän jälkeen artisti nosti pojan ilmaan ja heitti lavalta maahan. Tapaus tallentui konserttiyleisön videoille, ja asiaa käsitellään parhaillaan oikeudessa.

Maanantaina käydyssä oikeuden istunnossa Akon kiisti syyllistyneensä rikokseen. Häntä syytetään alaikäisen pahoinpitelystä. Tapauksen toinen uhri on Abby Rosa, joka kertoo menettäneensä tajuntansa pojan pudottua hänen päälleen, Yahoo News uutisoi.

Oikeudenkäynti jatkuu tammikuussa, mutta tuomarin mukaan Akonia voi jatkossa edustaa hänen asianajajansa, joten artistin ei tarvitse saapua henkilökohtaisesti paikalle.

Uusimmat