Hollywood-tähti Tara Reid kuumissa kuvissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Tara Reid on viime vuosina esiintynyt viihdelehtien palstoilla lähinnä vähemmän mairittelevissa kuvissa, mutta nyt vartaloaan kovasti treenannut tähti näyttää upealta.

Mallin mittoihin palannut tähti kuvattiin Australiassa viettämässä aurinkoista päivää uima-altaalla ystäviensä kanssa. Tara Reid on palaamassa takaisin huipulle myös työrintamalla, sillä kuluvan vuoden aikana hän oli mukana peräti neljässä elokuvassa, ja ensi vuodellekin on työn alla yksi ensi-ilta.

Kuvia laihtuneesta Tara Reidistä löytyy esimerkiksi tästä ja tästä. Taannoin hän esitteli uutta vartaloaan myös FHM-lehden sivuilla, joista löytyy otoksia esimerkiksi tästä.