Spaissari-Geri pyysi anteeksi eroaan yhtyeestä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu tyttöyhtye Spice Girls nähtiin ennen tällä viikolla nähtyä paluutaan viimeisen kerran yhdessä lavalla Helsingissä vuonna 1998. Keikan jälkeen Geri Halliwell erosi yhtyeestä.

Nyt Geri on pahoitellut eroaan suosikkiyhtyeen riveistä. Vancouverissa 2. joulukuuta nähdyn paluukeikan aikana hän pyysi yleisöltä julkisesti anteeksi sitä, että jätti yhtyeen ja petti siten myös faninsa. Hän erosi juuri ennen odotettua Yhdysvaltojen kiertuetta.

– Haluan pyytää anteeksi kaikilta faneilta. Erityisesti niiltä, jotka asuvat Amerikkassa. Erosin samalla teistä, kun erosin yhtyeestä. Ette koskaan saaneet tilaisuutta nähdä meitä viisikkona, mutta tämä konsertti on minun mahdollisuuteni hyvittää se. Kiitos toisesta mahdollisuudesta, Geri kertoi.

Geri ja Mel B olivat eron jälkeen pitkään erittäin huonoissa väleissä, sillä Melanien mielestä Gerin lähtö hajotti lopulta koko yhtyeen. Keikalla Mel B kuitenkin totesi, että asiat on nyt sovittu ja Gerin lähtö annettu anteeksi.

Uusimmat