Hiphop-tähti Pras Michel raivostui Hartwall Areenalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen hiphop-tähti Pras Michel ja ruotsalainen DeDe ovat viime päivinä markkinoineet yhteistä Turn You On -singleään Skandinaviassa ja Baltian maissa.

Eilen molempien piti esiintyä Helsingin Hartwall Areenalla 50 Centin lämmittelijöinä, mutta Fiftyn kiertuehenkilökunta ei päästänyt DeDeä lainkaan lavalle.

Heidän oli tarkoitus esiintyä 20 minuutin ajan, neljän kappaleen verran, mutta aloitusaikaa muutettiin viime tipassa, mistä johtuen Pras Michel ehti esittää ainoastaan kaksi omaa kappaletta yksin. Prasin kutsuessa DeDen seurakseen lavalle, yleisö taputti turhaan, sillä naiselta evättiin lavalle nouseminen kokonaan.

– Minulle sanottiin tylysti,että mihin oikein luulet meneväsi. Ihmettelin, että miten niin, lavalle tietenkin. Siinä vaiheessa ilmoitettiin myös, edelleen epämiellyttävällä sävyllä, että ei onnistu, teillä on enää minuutti esiintymisaikaa jäljellä ja kohta sammutamme valot lavalta, DeDe kertoi yhdestä uransa nöyryyttävimmistä tilanteesta.

– Olen vahva nainen ja kestän tämän, mutta Pras on raivoissaan. Hän ottaa tilanteen henkilökohtaisena loukkauksena, Dede jatkoi.

Yhdysvalloista saakka Suomeen lentänyt Ghetto Superstar-tähti Pras Michel oli luonnollisesti tapauksesta hyvin tuohtunut. DeDe vaatiikin nyt anteeksipyyntö tapauksen johdosta.

– Prasista en tiedä,mikä hänen mielialansa parantaa, mutta minä ainakin odotan anteeksipyyntöä niiltä joiden kuuluu anteeksi pyytää.

50 Centin konserttia oli saapunut katsomaan noin 6.500 katsojaa.

Uusimmat