Charlize Theron murtovarkaiden uhriksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Charlize Theron on joutunut murtovarkaiden uhriksi. Hänen Hollywoodissa sijaitsevaan kotiinsa murtauduttiin viime viikonlopun aikana.

Los Angelesin poliisi on vahvistanut tiedon TMZ.com -julkaisulle. Vielä tässä vaiheessa ei ole tietoa millaisen saaliin varkaat ovat asunnosta saaneet. Theron perheileen ei ollut ilmeisesti paikalla murron tapahtuessa.

Etelä-Afrikassa syntynyt 34-vuotias Charlize Theron asuu nykyisin Los Angelesissa miesystävänsä näyttelijä Stuart Townsheadin kanssa. Hän sai Yhdysvaltojen kansalaisuuden vasta tänä vuonna.

Theron tunnetaan parhaiten roolisuorituksestaan elokuvassa Monster, josta hänet palkittiin parhaan naispääosan Oscarilla. Nykyisin Theron kuuluu Hollywoodin kymmenen parhaiten palkatun naistähden joukkoon ansaiten noin 10 miljoona dollaria elokuvalta. Ensi vuonna hänet nähdään ainakin kahdessa elokuvassa.