Emma: Spice Girlsin paluu on vain tilapäistä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kovalla tohinalla paluuta musiikkimarkkinoille tekevän Spice Girls -yhtyeen uusi tuleminen on kompastellut pahasti erinäisistä syistä. Levymyynti on ollut pettymys ja jopa lämmittelybändi on jättänyt Spaissarit keikkailemaan yksin.

Yhtyeen paluun uskottiinkin olevan tilapäistä, ja nyt viisikon jäsen Emma ”Baby Spice” Bunton on vahvistanut epäilyt. Hänen mukaansa Spice Girlsin paluu jää tilapäiseksi, eikä yhtye ryhdy tekemään väkisin esimerkiksi uutta albumia.

Emman oma prioriteetti on tällä hetkellä musiikin sijaan omassa perheessä, sillä hän haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa miehensä Jade Jonesin ja pariskunnan nelikuukautisen pojan, Beaun, kanssa.

– Tärkeysjärjestyksemme on muuttunut. Paluumme ei kanna kovin pitkälle. Rakastan poikamme kanssa olemista ja tunnen olevani onnellinen hänen ja Jaden kanssa. Jade on todellinen Spice Boy, Emma Bunton hehkutti.