Oikeus: Beyonce ei ole biisivaras

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu r&b-tähti Beyonce Knowles joutui taannoin plagiaattisyytösten kohteeksi, kun Jennifer Armour -niminen biisinkirjoittaja väitti erästä Beyoncen esittämää kappaletta kopioksi.

Kyseessä oli Baby Boy -kappale, jonka Armour oli syytösten mukaan kirjoittanut ja toimittanut Beyoncen manageri-isä Matthew Knowlesille kuunneltavaksi. Haasteen mukaan kappale päätyi lopulta supertähden levylle, mutta ilman Armourin nimeä ja asiaankuuluvia korvauksia.

Nyt oikeusistuin on kuitenkin päättänyt, että Beyonce ei ole varastanut kappaletta. Oikeuden mukaan biisinkirjoittaja ei kyennyt osoittamaan tarpeeksi pitävästi, että kappale olisi ollut hänen kirjoittamansa. Beyonce kommentoi asiaa lehdistölle lähettämässään tiedotteessa.

– On valitettavaa, että jouduimme tähän pitkään oikeusprosessiin, mutta olen toiveikas, että tämä päätös antaa meidän kaikkien jatkaa eteenpäin, Beyonce kirjoitti.

Viime huhtikuussa Beyoncea syytettiin toisestakin biisivarkaudesta. Desree -niminen artisti ei nimittäin antanut r&b-tähdelle lupaa tehdä uutta versiota I´m Kissin You –hitistään, mutta siitä huolimatta se oli mukana levyn erikoispainoksella. Lopulta B’Day -albumi päätettiin vetää myynnistä.