Negativen ura julkaistaan DVD:llä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tamperelainen rockyhtye Negative julkaisee tammikuun lopussa uransa ensimmäisen DVD-julkaisunsa. In The Eye Of The Hurricane -niminen kooste pitää sisällään materiaalia yhteen koko kymmenvuotiselta uran ajalta.

Mukana on joulukuussa 2006 Tampereen Pakkahuoneella taltioitu keikka, uusi DVD:tä varten kuvattu koko bändin haastattelu, sinkkujen musiikkivideot, kuvagallerioita bändin omista ja fanien arkistoista, fanien videoita, bändin erikseen äänittämät valikkojen taustamusiikit sekä paljon muuta.

DVD:n mielenkiintoisinta sisältöä faneille ja muillekin on mahdollisuus päästä seuraamaan bändin kasvua nuorisotaloilta maailman lavoille yli puolitoistatuntisessa Around the World -osiossa, johon on kerätty bändin ja lähipiirin itse kuvaamaa materiaalia noin kymmenen vuoden ajalta, aina ensimmäisistä treeneistä lähtien.

Luvassa on siis myös ennen julkaisematonta dokumenttia bändin vaiheista tähän mennessä.