XL5 : Tuulee

Singlet · Stara.fi

Staran ennakkoarvostelussa on 90-luvulla upeasti menestyneen XL5-poikabändin paluusingle Tuulee. Helmikuun 18. päivänä julkaistavan singlen myötä päättyy yhtyeen kymmenen vuoden hiljaiselo.

Uudella singlellään kolmimiehiseksi kutistuneen XL5:n meno on kuin yhtyeen kulta-aikoina, eli hempeästi mennään. Kyse ei ole kuitenkaan varsinaisesta slovarista, vaan ennemminkin radiopopista. Soundimaailma on tasapainoisen puhdasta ja tyylikästä kitaran ja pianon sävyttämää poppia. Kappaleen koukku löytyy tuttuun tapaan kertosäkeestä, joka on varsin tarttuva. Kertsin loppuosan korkealta vedetty osio ”Mut sekään ei tunnu…” toimii erittäin hienosti ja on selvä merkki hitistä.

Mikan samettisen rouhea ääni toimii edelleen hienosti yhtyeen soundin kantavana voimana, mutta kappaleessa on toki myös muut puitteet kunnossa. Biisin loppupuolella koko bändi on äänessä samaan aikaan, ja siinä jokin särähtää hieman korvaan. Tyylillisesti kappaleen sävelkulusta tulee mieleen lähinnä Uniklubi, mutta nimenomaan kyseisen yhtyeen laadukkaampi tuotanto.

Kokonaisuutena XL5:n paluusingle Tuulee yllättää varsin positiivisesti, vaikka siitä ei ehkä olekaan odotettavissa välitöntä hittilekaa. Radiohitiksi ainekset riittävät kuitenkin kevyesti. Kotimaiset ysäribändit tekevät nyt joukolla paluuta, ja tässä on takuulla yksi parhaista paluusinkuista pitkään aikaan. XL5 on täällä taas.

Pisteet 4/5