Transformers 2 -leffan käsikirjoitus valmistui pikavauhdilla

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Erittäin hyvin menestyneen Transformers -elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Michael Bay on kertonut, että jatko-osan käsikirjoitus on jo valmiina. Hän kertoi työstäneensä elokuvan valmiiksi käsikirjoittajien lakon aikana.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

– Olen jo kirjoittanut Transformers 2 -elokuvan käsikirjoituksen. Meillä oli hahmot valmiiksi suunniteltuna jo ennen lakkoa. Kirjoitan aina käsikirjoitukseni – ainakin omiin elokuviini – itse. Siinä oli jo valmis pohja, joten kirjoitin käsikirjoituksen sen mukaan, Bay kertoi Rotten Tomatoes -julkaisulle.

Virallisesti Hollywoodin käsikirjoittajien lakko päättyi vasta eilen, mutta Michael Bay ei ole liiton jäsen, joten hän halusi kirjoittaa elokuvan valmiiksi, jotta se saataisiin ensi-iltaan ensi vuoden kesäkuussa. Jatko-osaan on ilmeisesti tulossa mukaan myös uusia hahmoja.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.