Kelalta muistutus eläkkeelle jääville – hoida ajoissa kuntoon

Uutiset Toimittaja:

Kansaneläkelaitos Kela muistuttaa eläkkeelle jääviä suomalaisia valmistautumaan ajoissa työterveyspalvelujen päättymiseen. Palvelut päättyvät nimittäin yleensä työsuhteen päättyessä, ja siihen liittyy monta keskeistä muutosta.

Varautuminen ajoissa työterveyden päättymiseen on tärkeää varsinkin säännöllistä lääkitystä saaville ja pitkäaikaissairaille. Myös keskeneräisten tutkimusten ja seurantakäyntien varalta tulee muutokseen varautua ajoissa.

Työterveys päättyy eläköitymiseen

Työterveyden palveluissa voi olla työnantajakohtaisia eroja, joten palvelujen päättymisen ajankohta tulee selvittää ajoissa omalta työnantajalta tai työterveyshuollosta.

Erityisesti jo käytössä olevien lääkitysten ja niihin liittyvien reseptien jatkuvuus on syytä tarkistaa. Samoin pitkäaikaissairauksien seurannan saumaton siirtyminen julkiseen tai yksityiseen terveydenhuoltoon tulee varmistaa ajoissa.

Myös keskeneräisten tutkimusten tulokset ja jatkohoidon järjestäminen työterveyspalvelujen päättymisen jälkeen on hyvä varmistaa, sillä terveystiedot eivät aina välttämättä siirry saumattomasti työterveydestä julkiseen tai yksityiseen terveydenhuoltoon.

Yksityisestä terveydenhuolloista voi saada Kelalta korvauksia, mutta asiakkaan maksama osuus on suurempi kuin työterveyshuollossa.

OmaKannasta tulee tarkistaa, että terveystietojen luovutusta koskevat luvat on myönnetty.

Julkisesta terveydenhuolloista vastaavat nykyisin hyvinvointialueet, joille kuuluvat myös esimerkiksi suun terveydenhoito, mielenterveyspalvelut ja erikoissairaanhoito. Palveluissa on alueellisia eroja, joten tilanteeseen tulee varautua hyvissä ajoin ennen eläkkeelle jäämistä.

Eläkkeelle jäävien tulee huomioida erityisesti Petteri Orpon hallituksen käynnistämä 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilu, jonka piirissä olevat voivat saada yleislääkärin palveluja tavallista edullisemmin. Ennen eläköitymistä kannattaa varmistaa mitkä lääkäriasemat kuuluvat kokeilun piiriin ja aikaa varatessa kertoa haluavansa käyttää kokeilun piiriin kuuluvaa palvelua.

Kela muistuttaa lisäksi, että OmaKannasta tulee tarkistaa, että terveystietojen luovutusta koskevat luvat on myönnetty tietojen siirtämiseksi terveydenhuollon palvelusta toiseen.

Lähteet: Kela

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.