Heroes-tähti Hayden Panettiere laulajaksi, kuuntele!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywoodin seuratuimpien julkkisten joukkoon nopeasti noussut teinitähti Hayden Panettiere tunnetaan Suomessa edelleen parhaiten Heroes-televisiosarjan tähtenä. Pian hänet tunnetaan mahdollisesti myös laulajana.

18-vuotias Hayden Panettiere on nimittäin pian saamassa valmiiksi jo vuosia työstämänsä sooloalbumin. Näyttelijä-laulaja seuraa siten esimerkiksi Lindsay Lohanin jalanjälkiä. Tähden itsensä mukaan tulevan levyn musiikkilinja on yhdistelmä poppia, rockia ja r&b:tä.

– Minulla on monipuolinen musiikkimaku. Pidän rockista, hiphopista ja popista. Rakastan Natasha Bedingfieldin ja Anna Nalickin musiikkia, Hayden Panettiere kertoi People-lehdelle.

Levyn on määrä päätyä kauppoihin vielä tämän kevään aikana. Aiemmin Hayden on julkaissut useita sinkkuja, kuten esimerkiksi kappaleet Try, Your New Girlfriend ja I Still Believe. Kappaleita voi kuunnella tähden MySpace-sivulla.