Amy Winehousella kirjaimellisesti ”kusiset paikat”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vakavan päihdeongelman kanssa jo pitkään paininut poptähti Amy Winehouse painiskelee myös vakavien iho-ongelmien parissa, sillä hänen kasvonsa ovat edelleen pahasti tulehtuneet.

Nyt poppari on päättänyt turvautua kasvohoidossaan tavanomaista rajumpiin keinoihin. Tupakan poskeen tumppaamisesta alkanut tulehduskierre aiotaan nimittäin taltuttaa tähden omalla virtsalla, sveitsiläinen Blick-lehti kertoo.

– Amy kostuttaa kasvojaan aamuisin omalla virtsallaan, lähde paljasti.

Lehden mukaan myös Miss USA Vanessa Williams käytti aikanaan virtsaa iho-ongelmiinsa. Kyseessä ei siis ole mikään uusi keksintö, sillä virtsaa on käytetty vastaaviin ongelmiin jo kauan.

Esimerkiksi medusan aiheuttamaa poltetta lievittämään ihmisen virtsa on ehkäpä paras tunnettu keino. Toissavuonna uutisoitiin näkyvästi, kuinka näyttelijä Michael Douglas pyysi poikaansa virtsaamaan päälleen lievittääkseen medusan aiheuttamaa poltetta.

– Pyysin viisivuotiasta poikaani virtsaamaan selkääni. Hän katsoi minua kuin olisi päässyt taivaaseen. “Tämä se vasta kesäloma! Pissasin isän selkään”. En tiedä auttoiko se lainkaan, mutta poikani oli iloinen. Hoidamme kokemusta terapialla seuraavat 20 vuotta, Douglas naureskeli tuolloin.