Snoop Dogg saippuasarjan tähdeksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hiphop-tähti Snoop Dogg on tekemässä mielenkiintoista aluevaltausta, sillä hänet on kiinnitetty television suositun saippuasarjan vierailevaksi tähdeksi.

Britney Spearsin jalanjälkiä nyt seuraava Snoop on toki aiemminkin näytellyt erilaisissa tuotannoissa. Seuraavaksi hän esittelee kykyjään ABC-kanavan One Life To Live -sarjassa, jossa hän on mukana kahden jakson ajan, ABC News uutisoi.

Yhdysvalloissa kyseiset jaksot esitetään 8. ja 9. toukokuuta. Kovin vaikeasta roolisuorituksesta ei ole kyse, sillä Snoop esittää sarjassa itseään ja esittää uuden albuminsa kappaleet Sensual Seduction ja Life Of Da Party. Lisäksi herra Dogg esittää oman remiksinsä sarjan tunnuskappaleesta.

Aiemmin samassa sarjassa ovat vierailleet muiden muassa Mary J. Blige, Nelly Furtado, Timbaland ja Keri Hilson.