RMJ-festivaali ei vetänyt väkeä odotetusti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Porissa nyt ensimmäistä kertaa järjestettävään ja kymmenen vuotta täyttävään RMJ-festivaaliin Porin Kirjurinluotoon odotettiin juhannukseksi jopa 120.000 kävijää, mutta tavoitteesta ollaan nyt jäämässä selvästi.

Torstaina paikalla oli Staran saamien eri arvioiden mukaan vain noin 7.000 – 10.000 kävijää. Myös perjantaina sekä tänään lauantaina paikalla oli väkeä selvästi odotettua vähemmän. Tänään Kirjurinluodolla esiintyy RMJ-festivaalin pääesiintyjä hiphop-tähti Jay-Z. Hänen tuoreen vaimonsa, supertähti Beyoncen Knowlesin, mahdollisesta saapumisesta Poriin on huhuttu jo viikkoja, mutta ainakaan Jay-Z:n Ruotsin keikalla Beyonce ei ollut mukana aiemmin tällä viikolla.

Yleisökadosta huolimatta festivaali järjestetään Porissa myös ensi vuonna, mutta tapahtuman nimi tulee vaihtumaan. Raumanmeren Juhannuksena aikoinaan lanseerattu tapahtuma saa jo ensi vuonna uuden nimen, joka liittyy Rauman sijaan Poriin.