Supermalli Gisele Bundchen yläosattomissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Supermalli Gisele Bundchen nousi keväällä otsikoihin, kun hänen alastonkuviaan päätyi myytäväksi Christien maineikkaaseen huutokauppaan Lontoossa. Saksalainen keräilijä Gert Elfering maksoi kuvista peräti kaksi miljoonaa euroa.

Kuvakokoelmaan kuului maineikkaan valokuvaaja Michael Comten ikuistamia kuvia myös muista supertähdistä. Tuolloin julkisuudessa oli esillä vain pari kyseiseen kokoelmaan kuulunutta Bundchenin kuvaa, mutta nyt loputkin kuvat on julkaisu verkossa. Kuvat löytyvät tästä ja aiemmin julkaistut kuvat löytyvät tästä. Kuvat ovat ilmeisesti peräisin vuodelta 1999.

Brasilialaissyntyinen Gisele Bundchen on Forbes-lehden mukaan tällä hetkellä maailman parhaiten palkattu supermalli ja Guinnessin ennätyskirjan mukaan myös maailman rikkain supermalli. Hän tienaa vuodessa noin yli 20 miljoonaa dollaria. Bundchenilla on hallussaan myös ennätys maailman eniten lehtien kansissa poseeranneena mallina. Hän on urallaan toiminut yli 20 brändin kasvona. Gisele on myös näytellyt elokuvissa Paholainen pukeutuu Pradaan ja Taxi.