Transformers-elokuvan päätähti ei ehkä toivukaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Transformers-elokuvien tähti Shia LaBeouf loukkaantui reilu viikko sitten auto-onnettomuudessa, jonka poliisi epäilee aiheutuneen näyttelijän rattijuopumuksesta. Tuoreimpien tietojen mukaan Shia LaBeoufin tila on aiemmin luultua huomattavasti vakavampi.

Parhaillaan kuvattavan Transformers 2 -elokuvan ohjaaja Michael Bay ilmoitti viikonloppuna, että elokuva on ongelmissa päätähden loukkaannuttua. Loukkaantuminen joudutaan ehkä kirjoittaa mukaan elokuvan tarinaan, mutta silti Shia päässee mukaan kuvauksiin vasta yli kuukauden kuluttua.

Nyt nuokin toiveet ovat vaakalaudalla, sillä tähden asianajaja Michael Norris on ilmoittanut mahdollisuudesta, ettei Shia LaBeouf ehkä koskaan toivu täysin loukkaantumisestaan. Näyttelijän käsi murskautui pahasti ja sitä korjattiin peräti neljä tuntia kestäneessä leikkauksessa, mutta kädessä on nyt vakava infektiovaara, People uutisoi.